Miksi Saara itki?

Tällä sivulla Saara kertoo Jumalan avusta ja johdatuksesta omassa elämässään.

Olen ollut ylirasittunut kotiäiti kuusi vuotta. Viimeisin vuosi on ollut niin vaikea, että lapset ovat olleet välillä sijoitettuina poissa kotoa. Ja vaikka olenkin saanut lepoa ja erinomaisia ammattiauttajia, minun on edelleen mahdotonta kestää lasten riehumista. Ei auta huvittelu, ei mielekäs työ, ei paraskaan terapeutti tai itseni kehittäminen – joka päivä uudestaan hermostun, ja pahasti. Mutta nyt tapahtui jotain:

Päiväkirjasta, elokuu 2018

Raamiksessa tunnustin, että pohjimmiltaan mun elämän motiivi on: ”Koska pitää”. Eipä ihme tämä kaikki… (Ja taas kerran ajattelen innolla että TÄÄ on nyt se juttu, minkä myötä Jumala tarttuu mun elämään ja kääntää sen hyväksi.)

Päiväkirja, 2 viikon kuluttua:

TÄTÄ EN KYLLÄ USKO. On menny reilu 2 vk viime tekstistä. Ja JUMALA ON KÄÄNTÄNY SUUREN PYÖRÄN!! Oon käyny kahesti uskovaisella terapeutilla ja maanantaina Aki ja Riina rukoili mulle terveyttä. Sanoin että päässä on parannettavaa…

Ja nyt oon tajunnu, miten iso osa meidän riitaisuudesta johtuu mun ÄÄNIHERKKYYDESTÄ! Eikä siinä kaikki: tänään osasin lasten kotiintulohässäkässä kääntää aistini osittain OFF:ille – päätin olla reagoimatta häiriötekijöihin. Keskityin vain omaan syömiseeni. Ja parin minuutin jälkeen oli jo hyvä olla. Kirkas mieli. Hiki loppui. Olin vapaa ja voimakas. Eikä tullu väsymysiltapäivä niin kuin yleensä. Tästä voi tulla käänne.

Jumalan hetki

Uskon, että tämä oivallus ääniyliherkkyydestäni muuttaa perhe-elämämme. Ajatella, jos onnistun lopultakin kuuntelemaan miestäni ilman että hermostun heti hänen kovasta äänestään! Tai kykenen harkitsemaan, ennen kuin sekaannun lasten nujakointeihin.

Olen taistellut käytökseni eteen vuosia, ja nyt se olisi lopultakin totta: en ole tuomittu pilaamaan perheeni elämää jatkuvalla raivoamisella. Melun iskiessä osaan auttaa itseäni ennen kuin olo käy sietämättömäksi. Voi ihmettä. Mitähän minä nyt alkaisin tehdä, kun kaikki aika ei menekään enää huutamiseen, siitä rauhoittumiseen tai sen ennaltaehkäisyyn?

Sydämeni heräsi eloon

Nämä tuskat ovat toisaalta olleet tie selvittää vielä syvempi ongelmani: sydämeni on ollut kylmettynyt lapsuudesta asti.  Olen kokenut, että minun pitää täyttää kaikki hyvän ihmisen normit ollakseni hyväksytty. Perheenäitinä olen kerännyt niitä sääntöjä aikamoisen vuoren, joten kyllä siinä elämänilo kaikkosi.

Nyt Jumala on näyttänyt, että olen rakastettu tällaisena, ilman minkäänlaisten suoritusten täyttämistä. Tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni olevani sylin arvoinen. Kyllä tuntuu elämä uudenlaiselta! Enää en ala hankalissa tilanteissa heti hokea: ”onks tätä pakko jaksaa”. Jos en jaksa, niin sitten vain olen – ei mitään hätää! Saan jopa olla iloinen ilman syyllisyyttä. ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” (Roomalaiskirje) Tuntuu tosi hyvälle, turvalliselle. Tämän pohjalta jaksaa elää, vaikkei ympärillä aina olisikaan hiljaista.

Saara, 34 v

Mainokset