Lupaus kantaa

LUPAUS KANTAA

 

1_1 1948

Marjatta 1948

Sodan jälkeen syntyneenä lähtökohdat elämälleni eivät olleet suotuisat. Vanhempieni traagisen avioeron tapahtumat sinetöivät minunkin matkaani monilla ongelmilla.

Tällaisten kokemusten ja niiden seurausten merkitystä ei osattu 1940-luvun lopulla oivaltaa eikä ymmärtää. Eikä niitä myöskään pystytty hoitamaan.

Traumaperäisen stressi- ja tunne-elämän vajeet ovat ohjanneet ja vaikeuttaneet elämääni vuosikymmenten ajan.

LASINEN LAPSUUS – TRAUMATISOITUNUT ELÄMÄNI

Tammikuisena yönä vuonna 1947 olin vain muutaman viikon ikäinen vauva ja nukuin pärekorissani.  Äiti oli lukinnut kotimme oven, sillä isä riehui humalassa pihapiirissä. Kun isä ei päässyt sisälle, hän hurjistuneena rikkoi kaikki talon ikkunat. Lasit helisivät,   ja pakkanen paukkui sisään. Neuvokas äitini laittoi tulet hellaan, nosti vesikattilan liedelle ja asetteli minun korini höyryävän kattilan päälle lämpimään.

Välittömästi näiden pelottavien yöllisten tapahtumien jälkeen muutimme äidin kanssa mummolaan, Hietasen taloon turvaan.

 

Keväällä juopunut isä tuli kostoretkelle. Raivoissaan hän aikoi polttaa Hietasen talon asukkaineen. Onneksi palo huomattiin heti alkuvaiheessa ja saatiin sammutettua. Varjelus oli taivaallinen.

 

Mainokset
This entry was posted on kesäkuu 28, 2016. Bookmark the permalink.